Translate

Blogiarkisto

Etsi blogista omalla hakunimikkeellä

perjantai 23. syyskuuta 2022

 

Mieleinen muutos



Etsitkö mieleistä muutosta?


Useimmiten ihminen etsii tietoisesti tai tiedostamattaan jonkin sortin mieleistä muutosta. Nyt onkin tärkeintä tunnistaa sitten ne tekijät, millä ehdoilla tähän suotuisaan muutokseen elämässä pyrkii. Onko taustalla halu miellyttää jotakuta? Useimmiten on todettu, että empaatikko on vääjäämättä ohjattu miellyttämään toisia ihmisiä vaikka hän itse kärsii sen asenteen  tai ehtojen määritelmissä. 


Onko silloin taustalla hänen oma pelko, esimerkiksi yksinjäämisen pelko tai hylätyksi tulemisen pelko? Tietysti on luonnollista että ihminen pelkää. Toisaalta on olemassa erilaisia tapoja, joilla voi oppia hallitsemaan, ohjaamaan tai päästämään irti siitä pelontunteesta, jota kulloinkin kokee. Enemmän tai vähemmän tietoisena tai epätietoisena. 


Sitten kun on oikeasti ymmärtänyt ja sisäistänyt sen että pyrkii suotuisaan muutokseen elämässä. Onkin tärkeää löytää ne tavat ja menetelmät, jotka valitsee ohjenuorakseen. Silloin voi kysyä luonnetta etsiä ne menetelmät, joihin on oikeasti valmis sitoutumaan. Vain sitoutunut henkilö pystyy todellisen muutoksen ihmeeseen. Sitoutumisen taso onkin hyvä oppia lujittamaan, päivä päivältä vahvemmaksi. Silloin ja vain ja ainoastaan silloin voi löytyä sellainen verso, joka kantaa hedelmää huomisen eväiksi. 


Tärkeintä kaikessa muutoksessa onkin sitoutua siihen prosessiin, joka johdattaa suuntaa vaikka voikin kokea vaikeita hetkiä elämässä niin silti suurin muutos tapahtuu vain heille, jotka jatkavat työskentelyä, haasteista huolimatta. 



Songs


Commitment - LeAn Rimes


Mazzy Star - Flowers in December


Disturbed "The Sound Of Silence"


Maître Gims - J'me tire (Clip officiel)


Calbo ft k.reen ( sans haine )



- Na Ma St E -




perjantai 18. maaliskuuta 2022

 



Maailmojen sota


Silloin kun koemme, että maailmalla on sota käynnissä. Meidän tulee pyrkiä rauhan vahvistamiseen. Mikäli jokainen ihminen maailmassa sitoutuisi rauhan vahvistamiseen, ei meillä olisi sotaa edes käsitteenä enää jäljellä. 


Muutos tapahtuu mielessä

Meidän tulee nähdä oman sisäisen sotamme syyt ja alkujuuret ja vasta sitten voimme nähdä sen käytöksen  läpi, joka näiden valintojen vuoksi ympärille heijastuu. Tietenkään emme voi kantaa vastuuta toisen ihmisen sisäisestä sodasta, ellemme kanna ensin vastuuta omasta sodasta, joka päämme sisällä on käynnissä.


Mikä tuo päänsisäinen sota on?

Päänsisäinen sota. Heijastuu meidän omissa näkemyksissä ja uskomuksissa itseämme tai maailmaa kohtaan. Näin ollen meillä on kenties liikaa normeja sen mukaan, miten tulee käyttäytyä, olla tai toimia ja se sekoittaa sisäisen kompassin. Juuri tämän vuoksi meidän tulee löytää ensin sisäinen rauha, jotta voimme viestiä sen muille tai osoittaa sen tien, jonka olemme itse löytäneet. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä että se tie on toisille samanlainen- Se voi olla, en kiellä sitä. Tärkeintä on kuitenkin ohjata jollain tasolla, selkein viestein se, kuinka itse saavutimme tuon rauhan, joka sisimmässämme on tai edes sen rauhan mielikuva, jonka tahdomme saavuttaa. Muutos on saavutettavissa vain silloin kun tiedämme, minne olemme menossa. 


Minkä tahansa sodan selvittely voi joskus vaatia menneisyyden tutkimista, hyväksymistä ja vähintäänkin sen ymmärrystä. Toisaalta muutos ei välttämättä voi tapahtua, mikäli emme leikkaa itseämme joskus irti menneestä (kuvainnollisesti tietenkin). Silloin kun tässä onnistumme, voimme päästää irti vanhoista epäkohdista, jotka eivät ehkä olleetkaan alun alkujaan niitä parhaimpia päätöksiä tai valintoja. Nyt on sen aika. Nimittäin vahvistaa se muutos ja suunta, jonne tahdomme edetä. Nyt on se hetki-







Visualize the change and you are half way there! 

Songs for the  inspiration














Ole se muutos, jonka tahdot nähdä ja kokea. Me olemme ne ihmiset, jotka voi valita.
 Joten valitaan viisaasti. 


Be the change, you wish to see and experience. We are the people who make the choice. So let's do it. 



perjantai 9. heinäkuuta 2021

 


Ego suhde vai rakkaus suhde?



Näinä aikoina joudumme toisinaan miettimään sitä totuutta, millainen sen suhteen tulee olla, jonka valitsemme olevan se läheisin suhde. Toisin sanoen, joudumme miettimään, mitä oikeasti tahdomme olla yksin tai yhdessä sen todellisen lähimmäisen kanssa. Rakkaus tai romanssi suhteessa.


Joudumme siis kohtaamaan sen totuuden, millaisen suhteen tahdomme todella luoda sen todella rakkaan ihmisen kanssa. ihmisen, jonka tahdomme valita rinnallemme kulkemaan. Rakkaus suhde pohjautuu vapaaseen kunnioittamiseen ja toisen kanssa kohtaaminen tapahtuu sydämessä, josta se yhteys viedään mielen syövereihin ja sieltä se yhteys syntyy  ja kuljetetaan voimakkaammin tähän suhteeseen, lähimmäisen kumppanin kanssa, jonka olemme valinneet itsellemme, todellisen rakkauden ilmentymäksi.  




Ego suhde

Ego suhde pohjautuu materiaalisiin asioihin, pinnallisiin tekijöihin ja kaikkeen sellaiseen arvomaailmaan, joka voidaan punnita rahassa, arvossa tai jollain mitattavissa olevien käsitteiden alla tapahtuvaksi asiaksi. Toisin sanoen, ego suhde pohjautuu omistajuuteen jolla on jokin kiinni pitävä määre. Kiinni pitäminen voi asettaa lähtökohtaisesti ihmisen alttiiksi katkeruudelle ja vihalle. Sitoumus perustuu tällaisissa suhteissa usein olettamuksille, uskomuksille ja niin sanotuille irrallisille käsitteille, totuudesta.


Rakkaus suhde

Rakkaus suhde pohjautuu avoimuuteen, toisen ihmisen kunnioittamiseen ja hänen valintojen hyväksymiseen. ARVOSTUS JA KUNNIOUTUS SYNTYY täten sellaisten lakien alla, jossa sallitaan monenlaisia vapauksia pysyä omana itsenään, erilaisten hyväksyvien näkemysten sallivassa ymmärryksen valossa. Täten sitoumus tapahtuu muuttuvien määritysten alla, joista voidaan neuvotella vapaammin, rohkeammin ja avoimemmin. Totuus on selkein kulmakivi rakkaus suhteissa. 



SONGS : 






Stay free, feel well and we meet again.


N

a

M

a

S

t

E

__

-










keskiviikko 23. joulukuuta 2020

 



Kaksinaisuuden ihme


Mitä sanoa, tehdä tai miten suhtautua kun ihmiset jaetaan kahteen ryhmään?

Nyt ihmiset jaetaan kahteen ryhmään, maskillisiin ja maskittomiin. 

Kasvosuojin kulkeviin ja heihin, jotka eivät käytä kasvosuojaa.


-


Kuinka nähdä ihmisyys kun toiset käyttäytyy toisin? 

Ihmisyys nähdään silloin kun uskomme ihmisyyteen. Ihmisyys nähdään ja koetaan silloin kun uskomme inhimillisyyteen vaikka onkin haasteita. Ihmisyys havaitaan silloin kun kannamme rakkauden mukanamme, sisimmässämme. Tuulessa ja tuiverruksessa se on voima, joka vie meidät kohti huomista. 



Huomisen unelma on yhteinen silloin kun näemme ja koemme toisemme. Yhtenäisyys syntyy silloin kun uskomme toinen toisemme unelmaan, vaikka se voikin olla hieman erilainen kuin omamme on. Sydän aukeaa silloin kun uskallamme ottaa askeleen kohti sitä visiota, jonka sydämessämme näemmä totuudeksi. Ei sen tarvitse pois sulkea ketään toista ihmistä tai heidän näkemystä, ainakaan niin kauaa kunhan se ei loukkaa meidän yksityisyyttämme ihmisenä.


Totuus, heijastuu sellaisena kuin näemme sen. Totuus paljastuu sellaisena kuin uskomme sen olevan. Totuus on sellainen kuin sydämessämme sen tunnemme olevan.




***


Uusi vuosi ja tuore suunta


Vuosi alkaa olemaan lopuillaan. Nyt on jälleen aikaa katsoa horisonttiin. Katso kohti taivaanrantaa. Muistaen se, mistä lähdimme ja minne olemme matkaamassa. Nyt on aika valita uudet järkevät ja sopivat työkalut. Nyt on aika kirkastaa kompassimme lasi. Jälleen tulee tarkistaa että vatupassimme pitää paikkansa ja on samassa suhteessa maaston kaltevuuden kanssa. Nyt on aika omistaa itsemme, oma suuntamme ja julistaa se todeksi. Voimme kuitenkin tehdä sen hyväsydämisesti ja kunnioittaen toinen toistamme. 


Näe mennyt sellaisena kuin uskot sen sisimmässäsi. Päästä irti ja kulje vahvemmin, visiosi suuntaan. Unelmat ovat todellisia vain silloin kun matkaamme niitä kohti. Unelma on todellinen vain silloin kun valitsemme sen omaksi todellisuudeksemme. Rakasta sitä unelmaa, jonka valitset. 






Songs


Idea can not be killed. So the idea is the thing, I'm living for.

[OFFICIAL] They Don't Care About Us - Michael Jackson Dance Tribute

-

Michael Jackson Flash mob  

-

Michael Jackson - Will You Be There (Official Video)

*

*

*



Maître Gims - Brisé (Clip officiel)

-

STOP! 

GIMS - Le Pire (Clip Officiel)

-

GIMS - Caméléon (Clip Officiel)

-


N

a

M

a

S

t

E

-


Feel free, Be well and we meet again

_

Tunne vapautta, Voi Hyvin, elä terveenä ja me tavataan taas!


tiistai 17. marraskuuta 2020

 


Hei! 



oletko tullut ajatelleeksi tätä loputonta hyväksynnän paradoksia, joka vallitsee ympärillämme? Ihmiset etsivät hyväksyntää lähes joka paikasta. Tällä kertaa tulin kertomaan lyhyen katsauksen tähän aiheeseen. 



Hyväksynnän paradoksi ⏀

*

Oletko miettinyt, mistä tämä loputtoman hyväksynnän etsiminen oikein kumpuaa? Olen havainnut viime aikoina asiakastapaamisissa erään toistuvan ilmiön, josta on mielestäni tärkeää alkaa puhumaan vähän enemmän.

Ensinnäkin on olemassa niitä ihmisiä, jotka etsivät hyväksyntää koko ajan ja kaikkialta, eikä saa sitä millään osakseen tai he eivät ymmärrä sen tarvetta itsessä edes olevan, saati tunnusta sitä. Sitten on niitä ihmisiä, jotka saavat hyväksyntää osakseen, mutta eivät osaa vastaanottaa sitä. Heille, ei vain ole osoitettu tarpeeksi selkeää vertauskuvaa sen vastaanottamiseen. Kehitys on kuitenkin jatkuva prosessi.

Hyväksynnän etsimisen historiaa...
Jostakin tuo loputon hyväksynnän jano kuitenkin kumpuaa. Selkein viesti yleensä tietysti kantautuu sieltä menneisyydestä. Joskus ne ovat tietoisia, toisinaan alitajuisia. Erilaiset ympäristöt ovat voineet altistaa tämän kaltaisen riippuvuuden tai janon muodostumiseen.
*

Mitä ne voivat olla?

Kouluympäristö on voinut vaikuttaa tähän. Kaverit tai muut kasvattivanhemmat esimerkiksi. Silloin näille hyväksynnän etsijöille on mahdollisesti muodostunut jonkin sortin tarve, todistaa omaa olemassaoloaan toisille. Toisekseen sitä on voitu myös vaatia heiltä, joskus väärin perustein kiusoittelemalla tai sitten erilaisin edesottamuksin heidät on haastettu todistamaan oma ihmisarvo, jollekulle. Se on voinut jättää sen vahvan olettamuksen, joka altistaa sille janolle.
Mikä on sitten ratkaisu tämän hyväksynnän etsimisen lopettamiseen?
Ehdotan tähän sitä, että yksinkertaisesti vain alamme osoittamaan sitä hyväksyntää toisille. Erilaisuuden hyväksymällä, pyyteettömän läsnäolon kautta. Silloin olemme vain läsnä toisille, heitä tuomitsematta. Yksinkertainen harjoite, joka myös nousee mieleeni on siinä, että asetamme itsemme arvostelulle alttiiksi, siitä huolimatta saammeko hyväksyntää osaksemme vai emme. Tietysti tässä asiassa tulee koetella rajoja sellaisissa asioissa, joissa on sekä henkisesti että fyysisesti ja psyykkisesti valmis vastaanottamaan myös kritiikkiä.
Loppusaate. Hyväksynnän tasaisesti tunnustava ihmissuhde on sellainen, jossa osoitetaan hyväksyntää ja kaikki kykenevät vastaanottamaan sen terveesti. He ovat ihmisiä, jotka uskaltavat tunnustaa sille tarpeen ja täten se on myös vastavuoroista ja lähtökohtaisesti tasapainoista sekä terveen ja hyvän ihmissuhteen vaihtokauppa tai ainakin tukeva kulmakivi, josta voi ponnistaa kohti kirkkaampaa tulevaisuutta.




Songs :: Musiikki sovitukset



-


-


-

Final lightening

*



-
*

N
A
M
A
S
T
E

*
_


lauantai 26. syyskuuta 2020

 


Hei! 


Have you thought about what makes people happy?


Latest video that I have done in english is dealing with this issue-


Enjoy!




Behold the happiness



Yeah, I came to break down my latest discoveries. Most often I have seen and realized that happy people obtain, contain and sustain their value and will to focus on the smallest victories, during  the way to achieve their biggest goal that they have set for themselves to achieve at some point. 

-

So don't let go, yet I may say. We need to continue up a head along the way is the right path-. I will share my personal story with you. I went bicycling in a few days ago and I did confront with this huge wind on my chest and I had to paddle little bit harder against it but after a one curve I realized that the wind has change it's way to collaborate with me and the butterfly came to ride along with me just a brief moment to push me forward.  So it gave me the courage to go on a little further, once again it let me to tell and  share my points of views with you so shire up and keep on going we can do this once more.. We are free. 

Feel free, be well and we meet again.


Benefit - Behold

*

Kenyatta Hill - Behold

*

Bushman - How You Living

*

John K - happiness (Official Audio)

*

God Knows I Tried - Lana Del Rey (Lyrics)

*

The Pursuit of Happiness "Hard To Laugh"

*

The Pursuit Of Happiness - Heavy Metal Tears

*

Elderbrook & Rudimental - Something About You (Official Video)



*

Benefit - Human In Disguise feat. Matisyahu (Official Video) Prod. by Mr. Green




Final lightening


Behold the CYS Summer Day Camp Rap. Enjoy!




*

namaste!



perjantai 31. heinäkuuta 2020

Hei!


Tällä kertaa tulin pohtimaan ihmissuhde haasteita. 



Peilaus erilaisuuteen ihmissuhteissa



Kuinka löytää hyväksyvä läsnäolo kun arvot ei kohtaa? Mielestäni silloin on tärkeintä kyetä ymmärtämään kumppanin näkemys hänen arvojaan mukaillen ja sitä hänen perustaa sisäistäen. Mitä se yleensä vaatii? Keskimäärin se vaatii oman arvoperusteen hylkäämistä vähintäänkin hetkellisesti, jotta voi samastua täysin toisen ihmisen valintoihin ja mahdollisiin syihin ja seurauksiin.  Hänen taustaan peilaten. Se miten tässä onnistuu, riippuu paljolti siitä, kuinka kauan ihmissuhde on kestänyt ja sekin vaikuttaa, kuinka hyvin oikeasti toisen osapuolen tuntee.

Mikä on pahinta mikä voi tapahtua kun peilaa toisen ihmisen maailmankatsomusta, lähes suoraan hänen saappaistaan. Voimakas samastuminen voi tuoda kaiken vasten kasvoja,  todella lähelle. Kokemuksellisesti, joten se voi aiheuttaa myös voimakkaan tunnelatauksen. Varsinkin jos kykenee eläytymään tuohon toisen ihmisen maailmaan elävästi. Tunnelataus voi viedä mennessään. Silloin on tärkeää pysyä keskittyneenä siihen, että haluaa vain ymmärtää, miten joku toinen henkilö näkee ja kokee maailman. Tuon tunneskaalan voi käydä prosessin omaisesti läpi takertumatta liikaa mielipiteisiin, ikään kuin rationaalisen tarinankertojan kanssa kulkee tuon matkan. Vaatii tietysti sinnikkyyttä ja toisinaan hyvää keskittymiskykyä.

Mikä on parasta mikä voi tapahtua? Rakkaus syvenee koska ymmärtää kokemuksellisesti sen, mitä toinen on käynyt läpi. Samastumisen kautta opimme ymmärtämään toisen valintoja, jotka hän on sillä hetkellä tehnyt, kaikella sillä tiedolla, jotka hän on elämänsä eväiksi saanut siinä ympäristössä ja olosuhteissa, jossa on kasvanut kohti aikuisuuden kynnystä. Mielestäni tämä on oleellisin vaihe käydä läpi siitä huolimatta päätyykö juuri tuo ihmissuhde ero prosessiin vai jatkaako tuo ihmissuhde yhteistä matkaa vielä tovin jos toisenkin. 




Songs :: Kappaleet 



-


-


-


-


-




- Namaste -




sunnuntai 21. kesäkuuta 2020



Hei!

Mukavaa kesää tähän alkuun. 


Tänään teema pyörii traumojen ympärillä. 
(aiheesta video alla)

-translation in the youtube channel-

Traumat ja mentaalinen parantuminen
(Youtube)



Lähestyn näitä näkemyksiä nyt muutamin ajatuksin erilaisista perspektiiveistä. Ensiksi on tärkeää miettiä sitä, että trauma kokemuksia voi olla erilaisia. Riippuen siitä minkälainen tilanne tai elämänkokemus on sattunut. Kenties oleellisinta on tiedostaa se seikka että trauma peräisiä kokemuksia voi syntyä sekä mielessä  että kehossa. Jälleen kerran kokemus sidonnainen asia. Mielestäni on erittäin tärkeää ymmärtää minkälaisesta traumasta on kyse silloin kun lähdetään purkamaan tai parantamaan näitä trauma peräisiä kokemuksia ovat ne sitten mielessä tai kehossa ilmeneviä traumoja. 
*
Ajatukset ja uskomukset on myös hyvä käydä läpi ja tutkia,  ennen tuota prosessia, jotta voi parantaa myös pelko sidonnaisia uskomuksia heti alkuunsa. Syy miksi pelko sidoksisten ajatusten ja uskomusten työstäminen on niin tärkeää tulee siinä, että niiden työstäminen vahvistaa myös mentaalista vahvuutta, jotta nuo pelot eivät ota valtaa tuon parantumisprosessin aikana, kenestäkään, joka haluaa oikeasti parantua ja juuri siksi sovellan näitä kognitiivisen terapian menetelmiä näissä valmennus tapaamisissa, joita tarjoan asiakkailleni. 


*
*
*
Songs::


-


-


-


-


-


-



-

- NAMASTE -

-

-

-

Peace



4


L
O
V
E

&

U
N
I
T
Y
-
-
-

tiistai 19. toukokuuta 2020




Hi!

Today I came to continue my movie introduction updates. The reason why I do these updates is related with the self-awareness, self-realization and relationship matters. 
(description continues after the video section)





Movie introduction updates, Peaceful warrior

Link as I promised in the video



This time I have a great story to share with you guys out there. This story is about finding our ego and to understand it more widely and to discover the love of our life. No matter is it related to relationships or the sports as it is partly into this movie. 

_

So, the movie is called peaceful warrior. Dan Millman is an olympic trainee with the rings and has his own challenges to fins his way for the better performance skills. Then he meets this mysterious fella. Who will help him with this process. I like the way this movie presents the past of ego and the fine line to understand the meaning of the present moment without ego structures. 

When Dan realizes the path to present awareness hi's results are getting extremely better. Yeah so that's why I recommend this movie. I will set the link below here and you can check it and continue to see this movie.


(same as above)




*
Songs: 
-


*



*



*



*



-









sunnuntai 3. toukokuuta 2020


Hei!




Tänään minulla on teema, jossa käsitellään kolme yksinkertaista vinkkiä pelkotilojen hallitsemiseen ja ymmärtämiseen. 



1. Pelon tunnistus vaihe, jossa tutkitaan vähän tuota pelon lähdettä ja muotoa, mitä fiiliksiä, muistoja tai tuntemuksia nousee mieleen juuri nyt ja miksi. Kysy kysymyksiä. Mikä tuon pelon kohde on? Voinko tutkia sitä tai voinko tulla siitä tarkemmin tietoiseksi.

2. Sen jälkeen kun pelon lähde ja kohde on edes jossain määrin selvillä voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Tutki omaa syy - seuraus - kokemus suhdetta siihen pelkoon jota koet. 

3. Sitten kun syy - seuraus ja kokemus suhde on jossain määrin piirretty kartalle, voidaan siirtyä kolmanteen vaiheeseen, jossa on tärkeää löytää erilaisia keinoja, joilla voi purkaa pelon kokemusta tai tunnetta. 

Esimerkiksi aina voi soittaa  kaverille tai hyvälle ystävälle tai  sille parhaimmalle luotetulle, jolle voit kertoa näistä kaikista kokemuksista suhteessa tuohon pelkoon, jota koet. Toinen lähestymistapa voi olla se vaihe, jossa voi oppia elämään sen pelon kanssa, jota kokee ja voi edetä elämässä siitä huolimatta. Kolmas näkemys tähän pelkoon voi olla se, että oppii käsittelemään sitä erilaisin tavoin. Musiikkia kuuntelemalla, kirjoittamalla tai tekemällä jotain fyysistä, joka auttaa unohtamaan hetkeksi sen pelon kokemuksen. Näin tuo prosessointi ei vie liian nopeasti liian syvälle tuohon pelon kokemukseen ja sitä pelkoa voi oppia prosessoimaan hallitusti.

*

Alla linkki, jossa sama aihe videolla puhuttuna.

*

Songs ::  Laulut ja musiikkivideot: 



*


*


*



Tunne vapautta!


-
- namaste -


-



keskiviikko 29. huhtikuuta 2020


Hei!

Tänään tulin luomaan pienen katsauksen siihen, miten ihminen usein luokitellaan katukuvassa kauppatavaraksi tai vähintäänkin arvotetaan sen mukaan, mitä hän omistaa tai edustaa, vaatteilla ja ulkoisella olemuksella.

Ei tietenkään kaikki määritä toisia näin, sillä on olemassa myös heitä, jotka näkevät ihmisyyden taakse, jossa ihmisen totuus tunnetaan aitona ihmisyytenä ilman valoja tai varjoja siitä, mitä ulkoiset puitteet ja asusteet edustaa. Tietysti tällaisten asioiden tai ihmisyyden olemuksen erilaisten puolien tunnistaminen voi vaatia myös ensin itsen tunnistamista, sellaisena kuin on. Toisinaan voi kuitenkin kadottaa oman minuuden siihen, mitä ympäristö vaatii tai odottaa. 

Näin toimiessa voi ajautua sinne miellyttämisen pyörteisiin, joka voi lopulta johtaa pelkojen äärelle aika voimakkaana ja viimeistään tuossa vaiheessa kadottaa yhteyden omaan totuuteen, jota on alunperin ehkä lähtenyt kuitenkin etsimään. 


Näillä mietteillä tänään!

*

Laulut::Songs



*


*

Feel free!



-

 - Namaste -

-

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020



Hei! 

Tällä kertaa tulin jakamaan kolme yksinkertaista ja ilmaista vinkkiä vuorovaikuttamiseen.





Kolme yksinkertaista vinkkiä vuorovaikuttamiseen.


Aiheet alla lyhyesti ja tiivistetysti.


1. Aktiivinen kuunteleminen.

2. Aktiivinen hiljentyminen

3. Aktiivinen vuorovaikuttaminen



1. Aktiivinen kuunteleminen tarkoittaa sitä, että kuuntelee keskeyttämättä muita ihmisiä, tuomitsematta heidän näkemyksiään ja mielipiteitään. Herättää sisäisen halun kuunnella ja ymmärtää toisia.

2. Aktiivinen hiljentyminen tarkoittaa sitä, että kuuntelemme itseämme ja sitä viestiä, mitä sisimmässämme tunnemme, suhteessa ympäristöön ja ihmisiin. 

3. Aktiivinen vuorovaikuttaminen tarkoittaa sitä, että pyrimme kuvailemaan tuntemuksiamme. Pyrimme kyseenalaistamaan sen, mitä meille on kerrottu. Sen voi tehdä kahdella esimerkiksi erilaisella tavalla. Ensimmäinen on se, että asetamme avoimesti kyseenalaiseksi sen, mitä meille on kerrottu ja että tahdomme olla selvillä faktoista ennen kuin sanomme lopullista mielipidettä asiaan. 

Toinen tapa on se, että kuvailemme pelkästään meidän mielipiteemme ja perustelemme sen näkemyksemme tarkoin ja sitten annamme avoimesti heidän kertoa näkemyksensä uudelleen, eri tavalla kuin aiemmin. 




Songs :: Musiikki esitykset


*


*

*

-
- Namaste -
-












sunnuntai 12. huhtikuuta 2020






Hei!

Mikä parantaa rakkauden haavat, ihmissuhteissa?

Katso video tästä linkistä





Mielestäni meidän tulee tuoda aito ja välitön rehellisyys omaan itseemme ensin ja vasta tuon totuuden kautta voimme löytää vilpittömän rakkauden itsestämme, jonka avulla kykenemme rakastamaan ympäristöä niin sanotusta eheyden tilasta, eikä silloin tule tehtyä vääryyttä muille, koska olemme tuon menetelmän avulla vielä suoremmin ja vahvemmin tilivelvollisia itsellemme ja tuolle totuudelle, jota tahdomme edustaa. Tuon ohjenuoran on mielestäni oltava jokaisen ihmissuhteen perusta ja kulmakivi, mikäli mielimme rakkauden vallitsevan niitä olosuhteita, jossa tuo ihmissuhde elää. Näin ollen, jokaisen ihmissuhteen osapuolet sitoutuvat rakkauden arvoihin vaikka eivät niihin yltäisi ihan joka hetkessä. 


Tarkoitus on hyväksyä niin sanottu epäaitouden tunne osaksi oppimisprosessia, jotta voi edetä kohti kasvua ja vain siten voi avata sydämen että mielen ja kehon, vastaanottamaan lisää rakkautta niillä alueilla, joissa ei tunne eheyttä olevan. Mitä tuo eheys on, jota etsin?


Se on eheyttä, joka  ei itseasiassa särkymävaraa tunne. Tuollainen eheys ei loukkaannu erilaisesta mielipiteestä vaan hyväksyy myös toisen ihmisen erilaisuuden, vaikkei se jakaisi omaa arvomaailmaa. Tietenkään kenenkään ei tule hyväksyä väheksyntää, alentamista, henkistä halveksuntaa tai fyysistä väkivaltaa. Rakkauden silmissä jokainen on kuitenkin tasavertainen. Ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto käytettävissä sen suhteen, valitseeko hän rakkauden vai ei. Mielestäni tämä on yksi suurimpia syitä sille, miksi rakkauden arvoperusteita on tärkeää opettaa jälkipolville, jotta kyky, aitous sekä uskollisuus säilyy näille arvoille myös meidän mentyämme.


Suora ja välitön yhteys on aitoa, eikä sitä tarvitse käyttää kauppatavaran lailla voimakeinona, yhteyden syntymiseen. Välittömyys on sellainen tekijä, jota voi harjoitella ja oppia silloin kun oikeasti tahtoo saavuttaa tuloksia, läheisyyden saralla. Tunnetasapaino auttaa ja ohjaa yleensä keskittymään oikeanlaisiin asioihin ja tekoihin, joilla on merkitys välittömän yhteyden syntymiselle. Jo se että haluaa keskittyä rakkauden arvoihin on osa ratkaisumenetelmää. 




Song:


*


*



*

Tunne vapautta, voi hyvin, elä terveenä ja me tavataan jälleen

_

- Namaste -

-

maanantai 23. maaliskuuta 2020




Well-being coach Jari Here hi!

Today I came to continue my movie introduction updates.
(suomennos facebook sivuilla)
-


Movie introduction updates, beats
Short introduction video can be found here.
Suomennos myös linkin takaa
-
Today I came to continue these movie introduction updates . I haven't done these for a while now and lately I found this one incredible movie to share and this story is actually pretty amazing. So I would love to share this story with you guys out there. Mainly this story is about the struggling challenges and the discovering the own truth about the talents that we all might have.
-
Sometimes we might need someone to support us or others in away that we can discover the true potential that we have. I did watch this one movie called beats and I like this story and the outlines of this one musician and how he was disable to live as a normal kids in the hoods/streets for the certain reasons. Then he meets this mentor and this mentor has an opportunity to hear he's music and then they are starting to work together and then the ways of living are starting to find the new direction for these characters life.
-
So, its about music, its about love and it's about average life in general. So, huge regommends to see this movie I will set the link for this trailer below here and you can go to check it or if you like to continue to see the whole movie straight away you can find this from the netfix. Have a grand experiences with this movie. Feel free, be well and we meet again.
*
*
Feel free, be well and we meet again!
'
Peace!
-
-
-
- Namaste -
-

maanantai 16. maaliskuuta 2020





Hei! Olen tässä viime aikoina havainnut erään ilmiön, joka on mielestäni tärkeää nostaa esille, jotta pääsemme vaikuttamaan sen seurauksiin ja siihen tekijään, jota tarvitsemme eheytymisen tiellä. Avaan aiheen seuraavalla kysymyksellä. Oletko tullut ajatelleeksi, miten peliriippuvuus vaikuttaa käytännössä sinne ihmissuhteisiin?
-
Loin pienen katsauksen tähän aiheeseen tuoreella videolla.



Peliriippuvuus ihmissuhteissa

-

Mikäli sinä koet nämä minun videot hyödylliseksi niin laita ihmeessä jakoon tämä video tai kerro ihmeessä kaverille, mikäli tahdot pysyä kiinni ajan virrassa niin laita minun youtube kanava seurantaan. Jos tahdot tietää minun valmennuksesta enemmän niin ota ihmeessä yhteyttä, siten voidaan neuvotella jatkokuvioista.



-













Playful songs about it:





*

english > - translation- < english

*



Tunne vapautta, voi hyvin, elä terveenä ja me tavataan taas!
- Feel free, be well and we meet again -

-
- namaste -
-



sunnuntai 1. maaliskuuta 2020




The Impact, You create



-




Well-being coach Jari here hi!
-
Today I came to express the few ideas for the encouragements for any other, who might need it or who ever have inspired you when you where a child. I just want to remind you, how important is to realize the thing that you might impact greatly for someone's life.
-
I remember this from my own childhood. Let say there might have been some irrelevant moment in your life and after all that person have impacted your life greatly thinking about your youngster days. In fact that specific moment may even have an impacted to your life career or anything like that.
-
So it's very important to have these certain individuals, who might be a very good role model in the ideas, written formats or acting or any fields of profession that you are inspired by. So there you go. Create your impact feel free, be well and we meet again.

I am the well- being coach and if you have any challenges to build your self-esteem stronger or difficulties to map your emotional landscape do not hesitate to contact.
-
Check the free mapping service for 90 minutes as well. All the best in your life. Feel free, be well and we meet again. .
.
.